Sipoon kunnanhallitus istui parina päivänä pohtimassa kunnan tulevia strategioita. Linjausten teko on erittäin tärkeätä. Usein vain on niin että kun on kiire, niin toimitaan ainoastaan palomiehinä - sammutetaan liekkejä sieltä sun täältä kriisin keskeltä. Nyt on todettu että kun on näin suuri muutos edessä kuten Sipoolla, ei eteenpäin päästä ennen kuin strategiat ovat pohdittu valmiiksi. Nyt on otettava aikaa istua alas ja yhdessä pohdittava miten edetä. Ainoastaan tällä tavoin, voimme ratkaista niitä käytännön haasteita joita edessämme aivan varmasti on.

Silti joskus ne arkielämän asiat saavat pysähtymään.

Perheemme nuorimman pojan luokassa on luokka-vaari. Ystäväni politiikan tiimoilta toimii luokka-mummona. Meidän suvussa on laaja tukiverkosto ja lapsillamme on kaikki neljä isovanhempaa arjessa mukana, vanhemmilla lapsilla oli myös etuoikeus tutustua edelliseenkin sukupolveen arkipäivässään. Tiedän että olemme etuoikeutettuja. Silti rakastamme luokka-vaaria/mummoa! Suuri ja lämmin halaus heille!

Siksikö reagoin päätä puiskaten vihreiden ehdotukselle kansalaispalkalle? Tai ehkä enempi sille, että kansalaispalkan argumenttina tuodaan esiin että tällä tavoin ihmiset voisivat auttaa toisiaan? Logiikalla, että kun ihmisille annetaan rahaa, niin syntyy halu auttaa kanssaihmistä… Minne on vanha tapa auttaa toinen toistaan kadonnut? Olemmeko unohtaneet sen hyvän olon tunteen, joka syntyy toista auttaessa?

Myös yhteiskunnan ja kaavoituksen kautta tätä asiaa voi pohtia. Jos kaavoitamme asuinalueita joihin eri ikäryhmät, eri tuloryhmät ja eri kulttuurit muuttavat, niin luomme pohjaa hyvälle yhteiskunnalle. Kaavoittakaamme kuten vanhanajan kylät rakennettiin!

Jos haluamme puuttua huono-osaisten tilanteeseen, käytössä on muuta lääkettä kuin kansalaispalkka. Kohdentakaamme toimet sinne minne ne tarvitaan: sosiaaliturvan järkeistämiseen, kansaneläkkeen nostamiseen sekä hyvinvoinnin luomiseen. Kansalaispalkka on mielestäni passivoiva keino.