Aikataulu muuttui
Pääministeri Vanhanen yllätti taas. Eilen illalla hän totesi että vasta seuraava hallitus ratkaisee Sipoo-Helsinki kiistan. Aiemmin kuntaministeri Manninen ja pääministeri ovat vahvasti painottaneet asian kiireellisyyttä ja vaatineet että istuva hallitus ratkaisee asian. Tämä oli myös argumentti, miksi selvityshenkilö Myllyniemelle annettiin ainoastaan 2 kuukautta aikaa tuoda “oma” esitys ministeriöön, tämä oli myös selitys miksi hallinnollisissa asioissa edettiin kuntaa kuulematta, tämä oli myös taustalla kun ministeriö ei halunnut odottaa juridista päätöstä vaatimuksen laillisuudesta, ennen kuin itse eteni esityksessään.Mutta nyt on asia muuttunut. Ihmettelen vain: miksi? Sipoolaiset ovat selkeästi ilmaisseet mielipidettään, sunnuntaina järjestetään jopa kansanäänestys asiasta. Huomautuksia sekä Helsingin anomukseen koskien että Myllyniemen ehdotukseen liittyen, on jätetty ennätysmäärä. Jopa Helsingin Sanomat on alkanut kyseenalaistamaan hanketta ja sen tarpeellisuutta. Ettei vain olisi niin, että Vanhanen ja Manninen ovat huomanneet olevansa vastatuulessa?
Toisaalta - sopiihan tämäkin. Itse kyllä olen pahoillani siitä että asian käsittely jatkuu vielä pidempää. Olisihan se ollut hyvä saada alta pois. Mutta täten Sipoon kaavat etenevät ja kaavallinen argumentointi vahvistuu.
Toivottavasti nyt myös muut puolueet eduskuntavaalikampanjoissaan uskaltavat kertoa miten aikovat edetä tämän asian suhteen; hyväksyvätkö ehdokkaat tällaista ryöstämistä tai eivät?
Nyt on kansalaisilla mahdollisuus vaikuttaa Sipoon tulevaisuute, asuisivatko he sitten missä kunnassa tahansa. Sipoon rajakiista ei ole ainoastaan Sipoon kamppailu, se on kaikkien kuntien kamppailu laillisuuden ja tasavertaisuuden puolesta. Kunnallisen demokratian puolesta.
Nyt siis kysymään eduskuntaan pyrkiviltä mitä mieltä he asiasta ovat. Ja sitten äänestämään!