Christel Liljeström

På svenska - In English


Maanantai 19 Maaliskuu 2007

Christel @ 21:46

NÖYRÄ KIITOS!

Kampanja on ohi - tavoite jäi saavuttamatta.

Tänään olen väsynyt ja pettynyt, mutta samalla nöyrän kiitollinen.

Kampanjani alkoi helmikuun ensimmäisenä päivänä. Sain voimia ja energiaa siitä, kun tapasin ihmisiä toreilla ja vaalikeskusteluissa. Kampanjassa oli kysymys myös tahdosta. Nyt, kun äänet on laskettu ja ensimmäinen vaalien jälkeinen päivä kotona on takana, huomaan, että akut ovat tyhjät ja väsymys iskee. Päivä on silti tänäänkin ollut pitkä lehti- ja televisiohaastatteluineen.

Pettymys. Se oli ensimmäinen ja voimakkain tunne, kun vaalitulos varmistui. Niin monta kertaa illan aikana olin ollut valittujen joukossa. Ja lopulta jäin varasijalle.

Kun mietin asioita tarkemmin, liikutun suuresti siitä tuesta, jonka äänestäjiltä sain. 4416 ääntä on valtavan suuri luottamuksen osoitus. Olen vilpittömästi ja nöyrästi kiitollinen, että luotitte minuun!

Erityisen liikuttunut olen siitä tuesta, jonka sain Sipoossa. Sipoolaiset lähtivät joukolla vaaliuurnille antaakseen äänensä minulle. Kun äänestysprosentti koko maassa oli vajaa 68, Sipoossa yli 75 % äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Peräti 2452 sipoolaista äänesti minua. Näin suuri äänimäärä saa minut nöyräksi senkin takia, että toiseksi eniten ääniä - 800 ääntä - sai Sipoossa Sauli Niinistö.

Ilokseni huomasin myös sen, että sain ääniä koko vaalipiirin alueelta. Tarkemmat vaalitulokset löytyvät osoitteesta http://www.yle.fi/.

Tarkemman analyysin paikka on muutaman päivän kuluttua. Kunhan tilanne on rauhoittunut ja saamme asioihin hiukan etäisyyttä, käymme tukiryhmäni kanssa läpi kampanjan yleispiirteet ja yksityiskohdat sekä sen, miten kampanjan jalkautuminen näkyy eri alueilta saamissani äänissä. Vaalikampanja oli ensimmäiseni, ja huomaan, että opittavaa on.

Haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa esittää suuren kiitoksen niille ihmisille, jotka ovat olleet monin eri tavoin apunani vaalityössä. Te olette käytännön asioista huolehtiessanne antaneet minulle mahdollisuuden keskittyä ihmisten kohtaamiseen ja keskusteluihin heidän kanssaan.

Oma perhepiirini saa kaiken rakkauteni. Olette jaksaneet olla tukenani ennen kampan­jan alkua, sen aikana sekä myös sen jälkeen.

   

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla