Yleiskaava
Yleiskaavan B vaihtoehto alkaa olla viittä vaille valmis.
Kunnanhallitus tutustui linjauksiin tiistaina kokouksessa, jossa päätöksiä ei tehty. Keskustelu oli mielestäni tarpeellinen ja antoisa.
Mitoituksen suhteen kuulun heihin, jotka uskaltaisivat kasvattaa etelä Sipoota Nikkilän tavoin. Tallman, Martinkylän ja Nikkilän mitoitukset ovat paljolti saneltuja tarvittavan väestöpohjan kautta. Väestöpohjaa tarvitaan jotta raideliikenne olisi käytännössä mahdollista. Tämän lisäksi kunnalla on riittävä maanomistus näillä alueilla.
Etelä Sipoon mitoitus on mielestäni asiallista pitää riittävän korkeana. Pohdittu määrä on silti vain runsaat puolet alueen kasvupotentiaalista. Täyteen kasvupotentiaaliin ei ole syytä mennä, koska rahkeet eivät riitä kaiken rakentamiseen ja ei ole myöskään siihen tarve. Kasvutahti on silti oltava samalla kova kuin hallittu.
Kaavan mitoituksessa on myös huomioitava kylien mahdollisuus kehittyä ja pysyä elinvoimaisina.
Kunnan oman maanomistuksen kautta pääsemme hyvin vauhtiin. Toinen jalka johon on hyvä tukeutua, on maanomistajien osoittama halu lähteä mukaan kehittämään ja rakentamaan. Meillä on parhaillaan neuvottelut meneillä 5 maanomistajan kanssa jotka haluavat asumis/palvelualuetta, 1 joka toivoo vapaa-ajan asumista, 1 joka toivoo vuokratalo aluetta sekä 1 jolla on mahdollinen työpaikka-alue mielessä. Näiden kaikkien kanssa tulisi olla puitesopimus ennen 26.2, jolloin yleiskaava laitetaan suunnitelmien mukaan nähtäville. Eihän kaavaan kannata osoittaa alueita joihin kunta ei pääse mukaan kehittämään ja rakentamaan. Sitten kun kaava on hyväksytty, eri sopimusalueet kehittyvät aikataulullisesti omia tarpeita huomioiden eteenpäin.