Christel Liljeström

På svenska - In English


Torstai 26 Marraskuu 2009

Christel @ 13:11

Välittäminen

Olen taas kerran kokenut miten ongelmallinen ja vaikea sairaanhoito voi olla. Kaksi esimerkkiä:

Tyttäreni kaatui lauantai-sunnuntai välisenä yönä ja menetti tajuntansa. Ambulanssi vei sairaalaan missä todettiin aivotärähdys. Hän oli sairaalassa yli yön ja lähetettiin taksilla kotiin aamulla kello 11. Kova päänsärky vaivasi ja ainoastaan hänen väittämä että hän ei ole yksin kotosalla. Seurasi kolme päivää jolloin hän päivittäin palasi sairaalaan valittaen päänsärystä ja tasapaino-ongelmista. Vahvempia kipulääkkeitä annettiin ja hänet palautettiin kotiin. Keskiviikkona vihdoinkin hänestä otettiin röntgenkuva jossa todettiin kallovamma. Nyt odotamme jos kipulääkityksen kautta turvotus laskee tai jos jatkotoimenpiteitä tarvitaan. Kritiikkini koskee kahta asiaa: aikuinen nuori nainen lähetettiin sekavana kotiin, vaikka ei mitenkään tarkistettu että hänellä oli seuraa. Olisivatpahan edes vaatineet että joku hakisi hänet sairaalasta mutta ei – hän sai lähteä yksin taksilla. Toiseksi: hän palasi kolmena päivänä takaisin sairaalaan valittaen kipua ja ongelmia tasapainon kanssa. Itse huomasin puhelin keskusteluissamme että hän oli sekava puheessaan. Mutta sairaala vain lähetti kotiin vahvempien lääkkeiden kanssa.

Eilen illalla nuorempi poikani päätti kaverin kanssa testata miten nopeaan vauhtiin meidän juoksumatto yltäisi. Kaveri ei voinut vastustaa kiusausta vaan kokeili jalalla… matto veti häneltä ”jalat alta” ja hän kaatui. Seurauksena solisluun murtuma. Automatka Porvoon sairaalaan missä väärä ovi valittiin ja saisiirrettiin terveyskeskuksen vastaanottopuolelle. Siellä ei ollut röntgeniä joten kotiin takaisin kipulääkkeiden kera. Aamulla omaan terveyskeskukseen röntgenkuvan ottoa varten. Ja diagnoosi vahvistui. Kysyn vain: miksi siirto sairaalasta terveyskeskukseen? Miksi sairaalassa ei ole röntgenmahdollisuutta kello 20 illalla?

Vastuu ja inhimillinen välittäminen näyttää olevan kateissa.

   

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla